Tunnet varmasti kuvion. Häikäisevän älykkään kriminaalin mielessä on kehkeytynyt idea täydellisestä ryöstöstä.
Hän luo monimutkaisen ja haastavan, mutta viimeisen päälle mietityn suunnitelman sen toteuttamiseksi. Sitten maestro kerää ympärilleen luottojoukkion taitavia, säännöistä piittaamattomia rikoskumppaneita.
Joukkio lähtee toteuttamaan mestarisuunnitelmaa, mutta kaikki ei tietenkään mene aivan niin kuin paperilla.
Samalla katsoja alkaa juonen käänteiden kuohuissa lähes huomaamattaan fanittaa ryöstäjiä, sillä joukkoon mahtuu suuria persoonia, sympaattisia hahmoja ja isoja tunteita niin hyvässä kuin pahassa.
Tätä ovat heist-elokuvat. Tyylilaji on pysynyt elokuvakankailla vuosikymmenien ajan, eikä se ole lähdössä mihinkään – klassikkoja kun on hankala korvata.
Saanemme esitellä heist-elokuvien aatelin? Ota hyvä asento ja nauti näistä todellisista mestariteoksista!
Reservoir Dogs (1992)
Ensimmäisenä listalle on nostettava kulttiklassikoksi noussut Reservoir Dogs, jota pidetään yhtenä genren mestariteoksista. Kyseessä on elokuva, joka nosti Quentin Tarantinon nimen suuren yleisön tietoon.
Elokuva alkaa siitä, kun ikääntyvä karhean karismaattinen mafiapomo (Lawrence Tierney) kokoaa kuuden rikollisen joukkion suurta jalokivikeikkaa varten. Keikka saa kuitenkin ikävän käänteen, kun poliisit saapuvat paikalle.
Älykkäästi rakennettu elokuva kertoo ryöstön tapahtumista ja hahmoista takautumina, kun rikolliset yrittävät löytää syytä poliisien yllättävälle ilmaantumiselle.
Reservoir Dogsista voidaan tunnistaa monia Tarantinolle edelleen tyypillisiä piirteitä, kuten miehinen machokulttuuri, nokkelat dialogit sekä teatraaliset väkivaltakohtaukset.
Elokuvan erityispiirteisiin kuuluu aikatasojen taitava pyörittely, joka ei kuitenkaan päästä katsojaa tipahtamaan kärryiltä missään kohtaa.
Pääosissa nähdään Tierneyn lisäksi Harvey Keitel, Randy Brooks, Edward Bunker, Chris Penn, Michael Madsen, Steve Buscemi, Tim Roth, Kirk Baltz sekä itse Quentin Tarantino.
Ocean’s Eleven (2001)
Toinen ehdoton klassikko genressä on Steven Soderberghin ohjaama Ocean’s Eleven. Kyseessä on uudelleenversiointi alun perin 1960-luvulla filmatusta Ocean’s 11 -elokuvasta, ja jälki on pettämättömän komeaa.
Leffan alussa Danny Ocean (George Clooney) on saanut kakkunsa lusittua ja astelee ulos vankilasta vapaana miehenä. Hänellä on kuitenkin heti mielessään houkutteleva ryöstökohde: ilkeäluonteisen johtajan luotsaama, rahaa pursuava kasino.
Danny kerää ympärilleen kymmenen muuta huippuluokan varasta, joista jokaisella on oma erityiskykynsä. Kun tiimi on kasassa, voidaan siirtyä toteuttamaan huolellista suunnitelmaa.
Elokuvan juoni on heist-leffoille tyypillisesti pohjimmiltaan yksinkertainen. Ocean’s Elevenin nostaa klassikkojen joukkoon sen upeasti etenevä tarinankerronta, taitavat leikkaukset ja jatkuvasti otteessaan pitävät tapahtumat. Varsinaiset ryöstön motiivit kerrotaan oivaltavasti elokuvan edetessä.
Soderbergh sai Ocean’s Eleveniin mukaan harvinaisen vakuuttavan näyttelijäkaartin. Rooleissa nähdään mm. Brad Pitt, Matt Damon, Andy Garcia, Julia Roberts ja Casey Affleck.
Kivijalkakasinoilla pelaaminen on säilyttänyt edelleen suosionsa leffan julkaisemisen jälkeen. Nykyään kuitenkin myös moni uusi pikakasino on vahvistanut asemaansa. Niillä moisia näyttäviä ryöstöjä onkin hieman hankalampi toteuttaa!
Heat (1995)
Listan kolmoseksi nostamme ajattoman mestariteoksen, Michael Mannin ohjaaman Heatin.
Tässä elokuvassa nähdään toista kertaa yhdessä kaksi Hollywoodin arvostetuimpiin kuuluvaa herraa, Al Pacino ja Robert de Niro. Näistä ensimmäinen näyttelee poliisia, jälkimmäinen taas ryöstäjää.
Pacinon esittämä Vincent Hanna alkaa selvittämään väkivaltaisesti päättynyttä rahankuljetusauton ryöstöä. Selviää, että sen takana on de Niron esittämä Neil McCauley, ja jahti voi alkaa.
Mainittakoon, että visuaalisen kerronnan mestari Mann on vaikuttanut paljon siihen, miltä tämän päivän elokuvien kuvaus ja leikkaus näyttää. Tämä suvereeni taitavuus näkyy upeasti myös Heatissä.
Sen vaikuttavat tulitaistelut kylmäävät intensiteetillään, ja kuvaus tuo sietämättömän rankan poliisityön, väkivallan ja julmuuden suoraan kuvaruudun kautta kotisohvalle.
Vinkki: Robert de Niro tullaan näkemään pian uudessa rikoselokuvassa Killers of the Flower Moon.
Katso myös nämä
Top 3 -elokuvien lisäksi moni muukin legendaarinen heist-elokuva ansaitsee tulla katsotuksi. Laita omalle listallesi ainakin nämä:
- Inception (2010) – Scifiä ja heistiä sekoittava elokuva, jossa rikoksia suunnitellaan tunkeutumalla uniin.
- American Animals (2018) – Heist-farssi, jossa yliopisto-opiskelijat varastavat arvokirjoja koulustaan. Perustuu tositapahtumiin.
- Jackie Brown (1997) – Lentoemäntä jää kiinni rahan salakuljettamisesta ja joutuu päättämään, tehdäkö yhteistyötä poliisin kanssa.
- The Town (2010) – Katkeaako nunnamaskeihin pukeutuvan ryöstäjäjoukon rikosaalto yllättävään ihastumiseen?
Lopuksi
Näyttävät ryöstöt ovat yksi Hollywoodin suosituimmista elokuva-aiheista, ja genrestä löytyykin valtavasti katseltavaa.
Vaikka uusia leffoja julkaistaan vuosittain, tietyt elokuvamaailman klassikot pitävät sinnikkäästi paikkansa parhaiden joukossa. Jos et ole vielä katsonut tässä esiteltyjä elokuvia, nyt on korkea aika korjata tilanne!