Näissä elokuvissa harrastetaan uhkapelejä

Uhkapelit on aihe, jota on käytetty usein sekä elokuvissa, että tv-sarjoissa. Pelaaminen luo elokuvalle jännittävän teeman, johon liittyy usein glamouria ja rikkauksia, mutta myös juonittelua, rikoksia, peliriippuvuutta ja pelivelkoja. Usein uhkapelit ovat vain pieni osa elokuvan juonta, mutta joskus koko elokuva keskittyy pelaamiseen. Perinteisesti uhkapeleihin liittyvien elokuvien näyttämönä ovat olleet kasinot. Viime vuosina, kun netti- ja pikakasinot ovat vallanneet alaa, on ensi-iltansa saanut jo muutama nettikasinoonkin sijoittuva elokuva. Varsinaista pikakasino -aiheista elokuvaa saamme kuitenkin vielä odottaa.

The Gambler

Vuonna 2014 julkaistu Ruper Wyattin ohjaama The Gambler kertoo englannin opettaja Jim Bennetistä. Päivisin hyvin kunnolliselta vaikuttava mies pelaa vapaa-ajallaan uhkapelejä, kuten erilaisia korttipelejä ja rulettia, korkeilla panoksilla. Bennet rakastaa pelaamista ja käykin viettämässä aikaansa hyvin monenlaisilla kasinoilla, myös laittomilla. Kaksoiselämä kunniallisena opettajana ja uhkapelurina ei kuitenkaan ole ongelmatonta, kun peliriippuvuus ottaa miehestä vallan.

Mark Wahlbergin näyttelemän opettajan pelityyli on poikkeuksellinen: hän laittaa kylmän viileästi kaikki rahansa yhteen panokseen periaatteella ”kaikki tai ei mitään”. Ja koska usein käteen jää ”ei mitään”, Bennet ajautuu lainaamaan rahaa äidiltään. Saamansa lainarahat hän kuitenkin häviää taas uhkapeleissä, ja joutuu seuraavaksi lainaamaan Frank -nimiseltä gangsterilta. Velkojen vuoksi myös Bennetin läheiset ovat pian vaarassa, sillä Frank uhkaa heidän henkeään, ellei Bennet maksa velkojaan.

Elokuvan loppuratkaisu on jopa hieman hämmentävä, sillä lopulta Bennet onnistuu voittamaan ”kaikki tai ei mitään” -taktiikalla ruletissa valtavan summan rahaa. Koska hän on vihdoin oppinut, ettei pysty hallitsemaan pelihimoaan, hän maksaa velkansa, mutta jättää loput voittorahat ottamatta. Bennett päättää olla mieluummin vapaa kuin rikas ja jatkaa elämäänsä nuoren opiskelijatytön kanssa, johon hän rakastui elokuvan aikana.

Runner Runner

Brad Furmanin vuonna 2013 ohjaama Runner Runner on moderni uhkapelielokuva, joka sijoittuu nettikasinomaailmaan. Sen päähenkilö Richie Furst (Justin Timberlake) on nuori yliopisto-opiskelija, joka rahoittaa opintojaan työskentelemällä nettikasinon sisäänheittäjänä. Kun Richie menettää yhden illan aikana kaikki rahansa nettipokerissa, hän uskoo tulleensa kasinon huijaamaksi.

Richie suivaantuu huijauksen kohteeksi joutumisesta niin paljon, että päättää etsiä käsiinsä kasinon omistajan ja hankkia omaisuutensa takaisin. Niinpä nuorukainen lentää Costa Ricaan ja löytääkin kasinomiljönääri Ivan Blockin (Ben Affleck).

Ivan pahoittelee Richielle rahojen menetystä ja vakuuttelee irtisanoneensa huijauksesta vastanneet työntekijät. Richien asenne on Ivanin mielestä sen verran röyhkeä, että hän pyytää nuorta miestä mukaan kasinobisnekseensä. Vaikka pesti nettipokerifirmassa vaikuttaa köyhästä opiskelijpojasta aluksi unelmatyöpaikalta, se osoittautuukin pian hyvin vaaralliseksi ja pomo huijariksi.

The Card Counter

Vuonna 2021 julkaistu Paul Schraderin ohjaama The Card Counter kertoo vankilasta vapautuneesta William Tellistä (Oscar Isaac), joka ryhtyy pelaamaan pokeria. Kymmenen vankilavuoden aikana hän on oppinut laskemaan kortteja, ja kehittynyt taitavaksi pelaajaksi. Luonteeltaan vakava ja synkkämielinen Tell on entinen sotilas ja sotavankien kuulustelija, jota menneisyys piinaa.

Pokeria pelatessaan William tutustuu nuoreen mieheen, joka haluaa kostaa eräälle upseerille isänsä kuoleman. Paljastuu, että Tellilläkin on kana kynittävänä saman miehen kanssa ja nuorukainen saakin houkuteltua Tellin mukaan kostoretkelle.

The Card Counter on on synkkä trilleri, joka ei niinkään keskity pokerin peluuseen, vaikka korttipeli luokin lähtökohdan ja miljöön elokuvan tapahtumille. Muutamia jännittäviä pelikohtauksiakin toki nähdään, joissa pelataan huikean isoilla panoksilla. Päähenkilön totista tyyliä kuvaa hyvin Tellin vastaus, kun häneltä kysytään miksi hän pelaa pokeria: koska se kuluttaa aikaa.

Rounders

John Dahlin ohjaama, vuonna 1989 ensi-iltansa saanut Rounders -Ässä hihassa on pokeriaiheinen elokuva. Roundersissa pelataan no limit Texas Hold’em pokeria, ja tämän pelin tultua suosituksi, myös elokuvasta on tullut hitti pokerinpelaajien keskuudessa.

Elokuva kertoo kahdesta nuoresta miehestä (näyttelijöinä Matt Damon ja Edward Norton) jotka yrittävät voittaa nopeasti rahaa pokerilla. Toinen miehistä (Nortonin näyttelemä Mato) on juuri vapautunut vankilasta ja suurissa veloissa. Damonin roolihahmo Mike on puolestaan aiemmin hävinnyt suuret rahat pokerissa ja päättänyt lopettaa koko harrastuksen. Nyt hän kuitenkin haluaa auttaa kaveriaan, ja niinpä he päätyvät pelaamaan pokeria yhdessä. Elokuvan nimessä esiintyvä ”Rounder” tarkoittaakin uhkapelillä elantonsa ansaitsevaa henkilöä.

Toisin kuin monet muut uhkapelimaailmaan sijoittuvat elokuvat, Rounders todellakin keskittyy pelaamiseen. Elokuva on jopa pokeriharrastajien keskuudessa erittäin pidetty ja kehuttu realistisuudestaan ja totuudenmukaisuudestaan. Elokuvan näyttelijät suoriutuvat rooleistaan mallikkaasti ja New Yorkin nuhjuiset pokerihuoneet luovat tapahtumille hämyisen ympäristön. Tuleekin miettineeksi, että tunnelma tuskin olisi samanlainen jos tapahtumapaikkana olisivat netin pikakasinot?

Rounders taitaa olla yksi suosituimpia uhkapeliaiheisia elokuvia ja onpa sanottu, että tämä elokuva saa jopa pokeria tuntemattoman katselijan innostumaan pelistä!

What Happens in Vegas

Romanttinen komedia What Happens in Vegas (suom. Tapahtui Vegasissa) sai ensi-iltansa vuonna 2018. Elokuvan pääosissa näyttelevät Ashton Kutcher ja Cameron Diaz, ja sen on ohjannut Tom Vaughan.

Poikaystävä jättää Joyn ja Jack saa potkut. Kumpikin päättää lähteä Las Vegasiin hukuttamaan murheensa. Surkeat sattumukset saavat jatkoa, kun hotellin mokan vuoksi nämä kaksi toisilleen tuntematonta joutuvat majoittumaan samaan huoneeseen.

Yö kuluu juhlien, ja jo ennen aamunkoittoa Jack ja Joy ovat päätyneet naimisiin keskenään! Tässä vaiheessa tuore pariskunta haluaisi erota, mutta tilannetta hankaloittaa Jackin Joyn antamalla kolikolla pelikoneesta voittama kolmen miljoonan dollarin jättipotti. Kumpikin nimittäin haluaisi rahat ja niinpä asiaa lähdetään puimaan oikeuteen asti.

Tuomari on kyllästynyt mitätöimään hetken mielijohteesta solmittuihin avioliittoihin, joten hän tuomitsee pariskunnan elämään puoli vuotta avioparina. Kumpikin yrittää kaikin keinoin saada toisen ottamaan eron, jotta saisi itse pitää voittorahat. Loppujen lopuksi lempi alkaa kuitenkin roihuta pariskunnan välillä ihan oikeasti. Vaikka Tapahtui Vegasissa -elokuvan tapahtumat saavat alkunsa kasinon pyörteissä, on sen juonessa uhkapeleillä kuitenkin kohtalaisen pieni osuus. Kyseessä on romanttinen komedia ja pääpaino onkin romantiikassa ja komediallisessa koheltamisessa.

Jaa julkaisu

Uusimmat julkaisut

Kategoriat