Rikoselokuvat on genre, joka kiinnostaa katsojia vuosikymmenestä toiseen. Ryöstö on aihe, joka mahdollistaa juonen toteuttamisen lukemattoman monelta eri kantilta. Ryöstöelokuvat on kategoria, jossa ei ole puutetta sen puitteissa tehdyistä elokuvista, mutta vain harva elokuva pääsee klassikon asemaan ja parhaiden ryöstöelokuvien listalle.
Käydään läpi to 5 elokuvaa, jotka ovat toteuttaneet ryöstö-teeman erityisen onnistuneesti.
Ocean’s 11 – Korkeat panokset
Ocean’s 11 on elokuva, jossa ryöstön suunnittelu ja toteuttaminen ovat kaiken keskiössä. Elokuva kertoo juuri vankilasta vapautuneesta ammattivarkaasta Danny Oceanista (George Clooney), joka ryhtyy välittömästi kasaamaan 11:sta hengen porukkaa ryöstön toteuttamiseksi. Toisena päämiehenä siinä häärää Dannyn kaveri Rusty (Brad Pitt). Suunnitelmana on ryöstää samanaikaisesti kolme Las Vegasin huipputarkasti vartioitua kasinoa, ja kerätä 160 miljoonan dollarin ryöstösaalis. Dannyllä on pelissä mukana myös henkilökohtainen motiivi, sillä hän haluaa voittaa takaisin suuren rakkautensa Tessin (Julia Roberts), jonka uusi poikaystävä on kasinon omistaja Benedict (Andy Garcia).
Ryöstösuunnitelma on monimutkainen: se vaatii onnistuakseen äärimmäistä pikkutarkkuutta ja kaiken menemistä täysin nappiin. Ocean’s 11 sekoittaa mainiosti yhteen kaikki hyvään ryöstöelokuvaan tarvittavat elementit. Elokuvan juoni pitää katsojan mielenkiinnon yllä loppuun saakka – onnistuuko poppoo uhkarohkeassa ryöstösuunnitelmassaan? Voittaako Danny Tessin takaisin?
Ocean’s 11 viihdyttää myös kasinopelaamisesta kiinnostuneita. Tosin kasinoa ei tarvitse lähteä ryöstämään voittojen tavoittelemiseksi, vaan pelien pariin pääsee helposti netissä: nettikasino tarjoaa laajan valikoiman pelejä niin kolikkopeleistä kuin pöytäpeleistä pitäville.
Elokuvassa vilisee muitakin kuin edellä mainittuja Hollywood-nimiä. Rooleissa nähdään myös muun muassa Matt Damon ja Ben Affleck. Vuonna 2001 valmistuneen elokuvan on ohjannut Steven Soderbergh. Ocean’s 11 perustuu Lewis Milestonen vuonna 1960 ohjaamaan samannimiseen elokuvaan Ocean’s 11, joka on suomennettu nimellä Kovat Kaverit.
Heat – ajojahti
Heat – ajojahti on eeppinen rikoselokuva, jota tähdittää kaksi karismaattista näyttelijälegendaa, Al Pacino ja Robert de Niro. Michael Mannin ohjaama elokuva kertoo kahdesta kovan luokan ammattilaisesta Los Angelesissa, joista toinen toimii lain nurjalla puolella ja toinen sen oikealla puolella.
Vincent Hanna (Al Pacino) on rikosetsivä, joka elää työlleen ja laiminlyö perheensä. Neil McCauley (Robert de Niro) on väkivaltainen mestaririkollinen, joka johtaa varasjoukkoa, jolle mikään ryöstökohde ei ole mahdoton. Hanna saa tutkittavakseen jutun, jossa rahankuljetusauto ryöstetään ja kuljettajat ammutaan. Hanna saa selville, että ryöstön takana on McCauley, josta intensiivinen kissa ja hiiri -leikki alkaa. Juoni rakentuu klassiseen asetelmaan: poliisi jahtaa rosvoa, mutta se on toteutettu äärimmäisen taitavasti nousten perinteisen vastakkainasettelun yläpuolelle ja intensiteetti pitää otteessaan.
Omasta mielestä parhaat elokuvat on aina makuasia, mutta vuonna 1995 julkaistu Heat – ajojahti, on edelleen yksi vaikuttavimmista rikoselokuvista. Elokuva ei sorru liialliseen väkivallalla ja toimintakohtauksilla mässäilyyn, vaikka niitäkin elokuvan genrelle tyypilliseen tapaan nähdään. Sivuosissa näyttelee muun muassa Jon Voight, Val Kilmer ja Ashley Judd.
Jackie Brown
Jackie Brown on Quentin Tarantinon alkupään tuotantoa vuodelta 1997. Rikostrilleri perustuu Elmore Leonardin romaaniin Rum Punch. Elokuvan nimen mukaisesti sen päähenkilö on lentoemäntä Jackie Brown (Pam Grier), joka salakuljettaa työnsä ohella rahaa Meksikosta Los Angelesiin ansaitakseen lisätienestejä. Lentoemäntä salakuljettaa rahoja asekauppias Ordell Bobbielle (Samuel L. Jackson).
Yhdellä keikallaan Jackie jää kiinni. Tästä käynnistyy operaatio, jonka tarkoituksena on napata salakuljetusta pyörittävät todelliset rikolliset kiinni. Jackie halutaan saada todistamaan Robbieta vastaan ja saa tehtäväkseen toimia syöttinä. Soppaan oman mausteensa tuo pikkurikollisten joukko, ja pian päärikollisten nappaamiseen tarkoitettu syöttinä toimiva rahankuljetuserä kiinnostaa kaikkia.
Tarantinon elokuville poikkeavaan tyyliin tällä kertaa väkivalta on sivuosassa. Sen sijaan Jackie Brown nojaa dialogiin, kiinnostaviin henkilöhahmoihin ja kiireettömästi etenevään draamaan. Elokuvan muissa keskeisissä rooleissa nähdään Robert de Niro ja Robert Foster, joka sai roolisuorituksestaan Oscar-ehdokkuuden.
Widows
Widows on vuonna 2018 julkaistu toimintatrilleri, joka perustuu 1980-luvulla tehtyyn brittisarjaan. Steve McQueenin ohjaama elokuva kertoo kolmesta naisesta, joiden rikolliset aviomiehet kuolevat tekemässään ryöstössä. Veronican (Viola Davis), Alicen (Elizabeth Debicki) ja Lindan (Michelle Rodriguez) harteille jää aviomiehiltä jäänyt velka, jota korruptoitunut poliitikko Jamal Manning ( Brian Tyree Henry) ei ole valmis antamaan anteeksi. Kolmikon on löydettävä ratkaisu harteillaan painavan velan takaisinmaksamiseksi.
Veronica löytää miehensä Harryn (Liam Neeson) toteuttamatta jääneen ryöstösuunnitelman, ja aiemmin kaidalla polulla pysytelleet naiset ottavat kohtalonsa omiin käsiinsä. Suunnitellun keikan uhrina ovat toinen paikallinen hämärähommia puuhaava poliitikko (Robert Duvall) ja hänen poikansa (Colin Farrell), jotka ovat hankkineet omaisuutensa laittomin keinoin.
Widows nappaa katsojan otteeseensa heti alkumetreillä: se alkaa saman tien upealla toimintakohtauksella. Vaikka tarinansa puolesta Widows on klassinen ryöstötarina, on sen juoni erityisen mehevä. Niin Steve McQueenin ohjaus kuin elokuvan näyttelijätyö on ensiluokkaista.
Inception
Leonardo DiCaprion tähdittämä Inception (2010) ei ole tavanomainen ryöstöteemainen elokuva, vaikka siinä ryöstön elementit onkin. Elokuvan päähenkilö Dom Cobb (Leonardo DiCaprio) toimii yritysvakoilun parissa. Cobb manipuloi ihmisten unia saadakseen selville heidän liikesalaisuuksiaan – eli ryöstää ideoita. Cobbin johtama joukko sieppaa ja laittaa uhrin lääkenarkoosiin, jonka ansiosta Cobb voi kaapata kontrolliinsa uhrin alitajunnan.
Erään keikan jälkeen Cobbille tarjotaan mahdollisuutta aloittaa uusi elämä, jos hän varastamisen sijaan pystyy istuttamaan uuden, jättiyritysten kilpailuun liittyvän ajatuksen tietyn miehen mieleen. Liikaa paljastamatta voidaan sanoa, että monitasoinen ja mutkikas juoni keskittyy mielen syövereihin ja antaa katsojille pohdittavaa myös pitkään elokuvan jälkeen.
Christopher Nolanin ohjaama Inception yhdistää taidokkaasti psykoanalyyttisen scifin ja ryöstöelokuvan elementtejä. Monimutkainen ja kiemurteleva kertomus pitää katsojan otteessaan. Elokuvan rooleissa loistavat DiCaprion lisäksi Marion Cotillard ja Ellen Paige.