Top 7 Parhaat pokeripelikohtaukset elokuvissa

Oli kyse minkä maan elokuvista tahansa, voit löytää niistä minkä vain elämistämme löytyvän asian – joskin totta kai dramatisoituna versiona. Se voi olla niinkin arkinen asia kuin perhedynamiikka tai vaikka vain aamupalan syönti, tai se voi olla jotain hohdokkaampaa tai erikoisempaa, eikä aina välttämättä jokaisen meidän arkipäivästämme löytyvää. Leffoista ei esimerkiksi ole vaikea löytää uhkapeliä käsittäviä kohtauksia, vaikka elokuva itsessään ei uhkapelaamiseen keskittyisikään. Elokuvat ovat hyvä keino heittäytyä hetkeksi kauas omasta arjesta, ja uppoutua elokuvien maailmaan, miksei vaikka sen ohessa kuvitellen olevansa itsekin elokuvan hahmo. Kuten Gutsilla pokeria pelaillessa, voit mielessäsi siirtää pelisi Casino Royale -elokuvan tunnettuun Texas Hold ’Em -kohtaukseen, vaikka todellisuudessa pelaisitkin vain puhelimesi välityksellä.

Mutta mistä elokuvista löytyvät parhaat ja intensiivisimmät pokeripelikohtaukset? Tsekkaa listamme ja löydä seuraava leffa elokuvailtaasi!

#1. Casino Royale (2006)

Kun se kerran on jo esittelyssäkin mainittu, niin totta kai Casino Royale on mukana listallamme. Se on kuitenkin yksi tunnetuimmista ja suosituimmista pokeripelikohtauksista moderneissa leffoissa. Tämä jännittävä kohtaus kestää vajaat 4 minuuttia, ja siinä James Bond osallistuu korkeiden panosten pokeripeliin Monacossa, tarkoituksenaan estää mafiapomon mahdollisuudet voittaa iso potti pokerissa.

Kohtaus itsessään on jännitystä täynnä, ja vielä mielenkiintoisemmaksi siitä tekee se fakta, että Casino Royalen kirjaversiossa James Bond oli pokerin sijasta baccarat-pelivelho. Elokuvan tekijöiden mielestä Texas Hold ’Em versio pokerista olisi kuitenkin tunnetumpi ja suositumpi peli elokuvakatsojien keskuudessa, ja loppu onkin historiaa. Casino Royalen pokerikohtaus koetaan ehkä elokuvamaailman parhaimmaksi pelikohtaukseksi, joten kaikkien korttipelejä rakastavan tulisi katsoa se ainakin kerran.

#2. Rounders (1998)

Vuonna 1998 ilmestynyt, Matt Damonin, Edward Nortonin ja John Malkovichin, tähdittämä Rounders-elokuva paneutuu pokerin pelaamiseen alusta loppuun, ja etenkin No Limit Texas Hold ’Em -muotoa pokerista näytetään paljon. Mitä tulee pokeriin keskittyviin elokuviin, Roundersin on monesti koettu olevan parhaimmistoa, ja sen on katsottu myös olevan yksi elokuvista, jonka myötä pokeri nousi nykypäiväiseen suosioonsa.

Koska elokuva itsessään sijoittuu pokerin pelaamisen maailmaan, on siinä nähtävissä useita kohtauksia, joissa pokeria pelataan. Mikään niistä ei kuitenkaan ole yhtä hyvä ja intensiivinen kuin elokuvan viimeinen peli, jossa hahmot – ja myös katsojat – laittavat itsestään kaiken likoon.

#3. Maverick (1994)

Maverick-elokuva sijoittuu monella tapaa myös pokerin pelaamisen maailmaan. Siinä Mel Gibsonin esittämä Maverick siirtyy pöydästä pöytään ja baarista baariin Villissä lännessä pyrkimyksenään voittaa tarpeeksi rahaa pokerissa voidakseen liittyä Lauren Belle -höyryaluksella tapahtuvaan korkeiden panosten turnaukseen.

Elokuvan juoni kuulostaa suoraviivaiselta, mutta matkan varrelta löytyy yllätyksiä niin länkkäri- kuin pokerifaneillekin. Kaikki tiivistyy lopun päätähuimaavaan pokeriotteluun, joka on niin jännittävä, että katsojaltakin meinaa happi loppua kesken kaiken.

#4. Ocean’s Eleven (2001)

Kasinomaailmaan sijoittuva Ocean’s Eleven ei niinkään keskity pelien pelaamiseen vaan kaikenlaiseen muuhun juonitteluun, mutta tietenkään elokuvakaan ei voi käydä Las Vegasissa pelaamatta pokeria vähintään kerran. Ocean’s Elevenin tapauksessa viihdyttävä pokerikohtaus tapahtuu heti elokuvan alussa, jossa Brad Pittin hahmo opettaa pokerin sääntöjä uusille pelaajille, omana itsenään esiintyville Hollywoodin silloisille nuorille tähdille. Myös katsoja voi oppia jotain pokerista kohtausta katsoessaan, vähintäänkin miten paljon pokerin pelaamisesta on pelkkää silmälumetta ja ajatuspeliä. Tämä taidokas kohtaus myös esittelee hupaisasti, minkälainen leffa katsojalle on luvassa.

#5. The Kid from Cincinnati (1965)

Ei niin yllättävästi, yksi pokeripelaajien suosikkipelikohtauksista on vanhemman elokuvan antia. Nimenomaan viimeinen pokerikäsi, joka pelataan elokuvan päähahmojen – Steve McQueenin esittämän The Kid, aloitteleva pokerinpelaaja, sekä The Man, pokerimestari – välillä, on monesti saanut osakseen niinkin kunnioittavan lempinimen kuin ”Paras koskaan filmattu pokerikäsi”. Elokuva kuulemma ei noudata pokerin pelaamisen etikettejä aivan pilkulleen, mutta kohtauksen luoma jännitys tuo siihen viihtyvyyttä senkin edestä. The Kid from Cincinnatin pokerikohtaukset ovat myös hyviä muistutuksia siitä, että pelissä voi todellakin tapahtua mitä vain, eikä voittaja aina ole se, joka pelin osaa parhaiten.

#6. The Sting (1973)

Toinen vanhempi elokuva listalla on Paul Newmanin tähdittämä The Sting. Sen kuuluisa pokerikohtaus on melkein kuin muiden pokerikohtausten esi-isä; siitä löytyy lähestulkoon kaikki kikat ja käännökset mitä on pokerikohtauksissa nähty, ja lisäksi kohtaus itsessään on noussut niin suureen suosioon, että sitä on parodioitu useampaankin otteeseen. Toisin sanoen, tämä pokerikohtaus ei tule jättämään ketään kylmäksi. Se on itse asiassa niin viihdyttävä, että siitä ei kannata etukäteen juuri puhua vaan se tulee katsoa omin silmin.

#7. Lock, Stock, and Two Smoking Barrels (1998)

2000-luvun alulla maailman yli suihkahti oikein kunnon pokeribuumi, ja tätä elokuvaa on siitä kiittäminen. Guy Ritchien elokuvan gangsterien pokeripelikohtaus nimittäin sai monenkin elokuvafanin suuntaamaan kasinoille ja turnauksiin kokeilemaan onneaan pokerin parissa. Kaikkein mielenkiintoisinta on, että kyseinen kohtaus oli vielä leikattu pois elokuvan päästessä alun perin levitykseen Englannin ulkopuolelle, ja se leikattiin myöhemmissä VHS-kopioissa vielä uudelleen pois pokerivillityksen hillitsemiseksi. Täytyy siis katsoa, mikä kohtauksessa on niin hullaannuttavaa tämän kaltaisen ilmiön synnyttääkseen!

Bonuksena, mikäli haluaisit esimerkiksi yhdistää pokerileffaillan road trip -leffateemaan, voisit katsoa Ryan Reynoldsin ja Ben Mendelsohnin tähdittämän Mississippi Grind -leffan vuodelta 2015. Sen pokerikohtaukset eivät ehkä ole yhtä ikonisia, mutta muutoin elokuvan voi kokea varsin viihdyttävänä! Pokeripelikohtaukset elokuvissa ovat usein melkoisen viihdyttävää katsottavaa, vaikka harvoin niillä on tekemistä todellisuuden kanssa, eli niissä esitellyillä kikoilla ei välttämättä tosielämässä pärjäisi eikä samankaltaisia tilanteita tulisi katsojalle vastaan. Niiden parissa viihtyy kuitenkin hyvin, ja voi niistä jonkinlaisia vinkkejäkin ottaa vastaan ainakin pokerin sääntöihin liittyen ennen kuin kokeilee itse pelaamista kasinolla.

Jaa julkaisu

Uusimmat julkaisut

Kategoriat