Parhaat vedonlyöntiaiheiset elokuvat

Vedonlyönti ja uhkapelit ovat kiinnostaneet ihmisiä jo ammoisista ajoista lähtien. Sitä jopa puhutaan, että Kiinan muuria olisi silloin aikanaan joitain vuosituhansia sitten rahoitettu nimenomaan kenosta saaduilla tuloilla. Ei siis ole mitenkään vaikea kuvitella, että Antiikin Roomassakin on varmasti voinut veikata, voittaako punaiseen vai siniseen pukeutunut gladiaattori – tai kuinka nopeasti leijona kaluaa sille heitetyn rikollisen luut. Kaikenlainen vedonlyönti ja rahan likoon laittaminen on kiistatta jännittävää – ja sitä se on ollut myös aiemminkin!

Vedonlyönti on tietenkin kiinnostavaa myös psykologisesti. Millaisia ajatuksia uhkapelaajan päässä liikkuu, kun suuri voitto osuu kohdalle? Tai entä silloin, kun jättipotti lipsuu käsistä juuri viime hetkellä? Nämä ovat asioita, joihin jokainen rahapelaamiseen vähänkin tutustunut voi samaistua, joten ei ole ihmekään, että myös elokuvantekijät ovat äkänneet uhkapelin potentiaalin tarinankerronnassa.

Alapuolella olemme esitelleet meidän mielestämme kiinnostavimmat ja parhaat vedonlyöntiaiheiset elokuvat. Samalla olemme tarkastelleet lähemmin myös niiden uhkapelikuvauksia!

Casino Royale

Tällaisen elokuvalistauksen kirjoittaminen ilman vuoden 2006 Casino Royalen ottamista mukaan olisi mahdotonta – sen verran tunnettu ja rakastettu leffa se on. Kyseessähän on tietenkin Ian Flemingin samannimiseen James Bond -romaaniin perustuva toimintaelokuva, jossa komean brittiagentin roolissa keikaroi karismaattinen Daniel Craig.

Casino Royalen juoni on melko monimutkainen. Leffassa konna Le Chiffre tarvitsee rahaa velkojensa maksuun ja lähtee näin ollen epätoivoisena montenegrolaiselle kasinolle osallistumaan pokeriturnaukseen. Kovana pokerihaina tunnettu Bond lähetetäänkin kasinolle voittamaan potti kelmin nenän edestä. Pelimarkkoja tyylikkääseen pukuun sonnustautunut agentti saa taskuunsa peräti 10 miljoonan punnan edestä.

Ei ole yllättävää, että uhkapelaaminen näyttäytyy toimintapainotteisessa Casino Royalessa alamaailman touhuiluna. Le Chiffre on valmis tekemään kaikkensa voittaakseen ja pyrkii jopa tappamaan Bondin.

Rahantekijä

Rahantekijä eli “Two For the Money” on niin ikään tunnettu uhkapelielokuva. Tässä D. J. Caruson ohjaamassa vuoden 2005 leffassa näyttelevät muun muassa Al Pacino, Matthew McConaughey ja Jeremy Piven. Tällä kertaa fokusena on nimenomaan vedonlyönti, eivätkä suinkaan pokeri tai kasinopelit.

Matthew McConaughey näyttelee Rahantekijässä entistä amerikkalaisen jalkapallon college-tähteä Brandonia, joka joutuu loukkaantumisen myötä lopettamaan kukoistavan uransa. Brandon ei kuitenkaan jää rannalle ruikuttamaan, vaan päätyy vähitellen Al Pacinon esittämän Walterin leipiin vedonlyöntivinkkaajaksi. Brandonin syvällinen tuntemus lajista tekee hänestä loistavan työssään, ja pian massia rupeaakin tulvimaan ovista ja ikkunoista.

Vähitellen sikarikkaus alkaa nousta Brandonin päähän. Hän ei enää jaksa tehdä tarpeeksi taustatöitä, vaan jakaa vinkkejä impulsiivisemmin. Tämä johtaa ongelmiin, ja kohta jo vedonlyönnissä rahaa roimasti hävinyt uhkapelurikin usuttaa korstot hänen kimppuunsa. Työllistäjä Walter puolestaan kärsii pahasti uhkapeliriippuvuuden ja alkoholismin ikeessä.

Myös Rahantekijän kuvaus uhkapelaamisesta on jokseenkin totuudenmukainen. Vaikka elokuva ottaakin huomioon sen, kuinka ammatimaisella ja työteliäällä otteella voi kuin voikin rikastua, tulee niin sanottu kolikon kääntöpuoli tosin vielä vahvemmin esiin. Vähän erilainen meininki on Pivekunkussa, missä vedonlyöntiin suhtaudutaan teoreettisesti oikein. Vedonlyöntisivustot löytyvätkin sieltä helposti. Uhkapelaaminen ja vedonlyönti esitetään väkevinä voimina, joiden hallitseminen vaatii tiedostavaa otetta ja viileitä hermoja. Vaara on aina läsnä.

The Gambler

The Gambler on Rupert Wyattin ohjaama, vuonna 2014 julkaistu elokuva. Leffan nimi luonnollisestikin tarkoittaa “uhkapeluria”, eikä sitä ole edes vaivauduttu suomentamaan kotimaamme markkinoita varten. Elokuvan käsikirjoittanut William Monahan on myös myöhemmin myöntänyt elokuvan perustuvan ainakin osittain omaan elämäänsä.

The Gamblerissä pääosaa esittää Mark Wahlberg, jonka hahmo Jim Bennett on losangelesilainen kirjallisuuden professori. Jimillä on peliongelma, ja hän päätyy jo elokuvan alussa kerryttämään pelaamisellaan itselleen peräti 250 000 dollarin velat. Mikä pahinta, epäonninen Jim uhataan murhata, jos hän ei maksa velkojaan takaisin seitsemän päivän kuluessa. Ehkäpä maksuestot kasinolle olisi tehnyt hänelle hyvä…

Elokuvan aikana Jim joutuu kaikenlaisiin kommelluksiin. Hän esimerkiksi saa kertaalleen velkojen maksuun tarvittavat fyrkat äidiltään, mutta pelaakin ne kasinolla uudestaan pois. The Gamblerin loppuhetkillä Jim puolestaan yrittää voittaa kasapäin rahaa yhdellä ainoalla ruletin pyöräytyksellä.

Aivan kuin kaksi muutakin elokuvaa, myös The Gambler käsittelee ennen kaikkea uhkapelaamisen pimeää ja nurjaa puolta. Erityisen tärkeässä osassa on Mark Wahlbergin hahmon vakava uhkapeliriippuvuus.

Yhteenveto

Kuten olet elokuvapoimminoistamme huomannut, vedonlyönti ja uhkapelaaminen näyttäytyvät valkokankaalle useimmiten kielteisessä kontekstissa. Syitä tähän on tietenkin useita. Ensinnäkin vaikeat ja vaaralliset tilanteet, ristiriidat ja ongelmat ovat tärkeä osa minkä tahansa elokuvan juonta. Ilman niitä ei voi kertoa tarinoita. Toisekseen uhkapeli on asia, jota ei oikein moraalisesti voi suositella elokuvien kautta. Hollywoodin kerma tuskin edes hyväksyisi leffaa, joka esittäisi uhkapelaamisen puhtaasti myönteisessä valossa. Vähintäänkin synkän puolen ja riippuvuuden on aina tarpeellista olla mukana valistuksellisista syistä. Onhan tämä ihan ymmärrettävääkin!

Oli miten oli, vedonlyöntiaiheiset elokuvat ovat rahapeleihin vihkiytyneille aina jännittäviä – ja toisinaan jopa avartavia kokemuksia!

Jaa julkaisu

Uusimmat julkaisut

Kategoriat