Viihdeteollisuus vahvasti mukana pelialalla

Viihdeteollisuus vahvasti mukana pelialalla

Viihdeteollisuus ja peliala ovat yksiä suurimpia toimijoita, jotka hyötyvät sekä kehittyvästä teknologiasta, että myös toisistaan. Jokainen varmasti tietää ainakin jonkun tv-sarjan tai elokuvan, joka pohjautuu videopeleihin tai vastaavasti pelin, josta on myöhemmin tehty huikea elokuva. Monet peleistä, sarjoista ja elokuvista ovat myös olleet huippusuosittuja, joten ei ole ihme, että nämä kaksi alaa pitävät tiukasti yhtä.

Kukapa ei tietäisi peliä, josta on tehty elokuva tai elokuvaa, josta on myöhemmin tehty videopeli? Peli- ja viihdeteollisuus ovat jo pitkään kulkeneet käsi kädessä, eikä ihme. Molemmat alat saavat toisistaan valtavasti inspiraatiota uusien elokuvien ja pelien kehittämiseksi.

Elokuvat saattavat toisinaan pohjautua kirjoihin tai peleihin sekä erilaisiin toritarinoihin. Ja samalla tavalla myös peliala tuntuu hyödyntävän näitä samoja asioita. Etenkin suuren tuotannon tv-sarjat ja elokuvat ovat hyvin paljon tekemisissä pelialan kanssa. Tämän lisäksi erilaiset verkossa pelattavat pelit voivat hyödyntää elokuvia ja tv-sarjoja omissa valikoimissaan. Tästä hyvänä esimerkkinä on esimerkiksi nettikasinot, kuten NetBet, joiden kolikkopelien teemoissa näkyy valtava määrä elokuvista, musiikista ja televisiosta tuttuja hahmoja ja asioita.

Tässä artikkelissa käymme läpi muutamia esimerkkejä niistä elokuvista tai TV-sarjoista, joista on tehty pelejä sekä myös pelejä, jotka ovat päätyneet myöhemmin valkokankaalle.

The Witcher

Noituri eli The Witcher on ollut yksi suosituimmista Netflixin tv-sarjoista ja uusia kausia odotellaan malttamattomina koko ajan. Fantasiasarja perustuu Andrzej Sapkowskin kirjasarjaan, ja The Witcheristä löytyy myös pelisarja.

Tämä on hyvä esimerkki monista vastaavista tapauksista, jossa tv-sarjojen, pelien ja kirjojen päällekkäisyys tekevät niistä kaikista hyvin tunnetun ja suositun. Monille tällainen voi tuntua myös helpommin lähestyttävältä.

Dungeons & Dragons

Yhdysvaltalaisen Wizards of the Coastin julkaisema Dungeons & Dragons -roolipeli on ollut pelaajien keskuudessa suosittu. Alkuperäinen peli julkaistiin jo 1974, mutta siitä on sen jälkeen julkaistu vielä muitakin versioita. Sitä on jopa verrattu roolipelien esikuvaksi. Nykyinen peliversio Dungeons & Dragons 5.versio julkaistiin vuonna 2014.

Keväällä 2023 Dungeons & Dragons päätyi myös valkokankaalle viihdyttämään, kun roolipeliin pohjautuva Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves sai ensi-iltansa. Elokuvasta on puhuttu vanhan liiton seikkailuelokuvana, jossa on mukana tunnettuja näyttelijöitä, kepeää dialogia sekä paljon huimia maisemia. Mistään ei jää selväksi, että kyseessä on tosiaan fantasiaelokuva.

Hogwarts Legacy

Helmikuussa 2023 julkaistu Hogwarts Legacy on Harry Potter-kirjojen maailmaan sijoittuvat peli. Harry Potter- kirjat sekä elokuvat ovat olleet huippusuosittuja ympäri maailmaa, eikä siis ole ihme, että sama taikamaailma löytyy myös peleistä. Tätä peliä on todennäköisesti vieläpä odotettu jo siitä lähtien, kun ihmiset ovat löytäneet kirjat luettavaksi ja pääseet katsomaan Warnerin elokuvat siihen vielä lisäksi. Pelaajien oli tarkotus päästä sukeltamaan Tylypahkan maailmaan jo vuonna 2020, mutta julkaisupäivää siirrettiin.

Tylypahka ja Harry Potter ovat olleet suorastaan sukupolvikokemus, sillä niiden taikamaailma innostaa läpi ikäluokkien monia ihmisiä. Toisaalta Hogwarts Legacy tarjoaa myös paljon viihtyisiä pelihetkiä niille, jotka eivät ole olleet aikaisemmin Tylypahkan innokkaimpia faneja. Pelissä riittää tutkittavaa ja mahdollisuuksia päästä myös sellaisiin paikkoihin, joita esimerkiksi elokuvissa ei koskaan näytetty tarkemmin, kuten esimerkiksi Puuskupuhin tuvan oleskeluhuonetta.

Jumanji

Monille tuttu Jumanji-elokuva vuodelta 1995 perustuu samannimiseen kirjaan, jonka on kirjoittanut Chris Van Allsburg. Elokuvassa pelattava lautapeli herää henkiin, ja vie pelaajat jännittävälle seikkailulle. Itse lautapeli luotiin vasta elokuvan julkaisun myötä.

Jumanjista on tehty myös jatko-osia, kuten Zathura – avaruussseikkailu sekä Jumanji: Welcome to the Jungle. Jälkimmäisestä on myös myöhemmin kehitetty videopeli. Vuonna 2019 ensi-iltansa sai myös Welcome to the Jungle-elokuvan jatko-osa Jumanji: Next Level.

Viihde- ja peliteollisuus on toimiva yhtälö

On hienoa huomata, miten paljon kaksi erilaista alaa voivat inspiroida toisiaan. Se luo valtavasti ideoita uusiin peleihin, elokuviin ja tv-sarjoihin, kun niitä voidaan yhdistellä toisiinsa. Samalla myös tiettyjen sarjojen, elokuvien ja pelien todelliset fanit pääsevät viihdyttämään itseään toden teolla suosikkiensa parissa.

HBO MAX vain 9.90/kk

Palkitut sarjat kuten The Last of Us, Game of Thrones, Euphoria ja sadat muut! Yli 10 000 tuntia viihdettä aikuisille ja lapsille.

Jaa julkaisu

Uusimmat julkaisut

Kategoriat