Transformers – Dark of the Moon

Michael Bay on voittanut urallaan ilmeisesti jotakuinkin jokaisen tärkeän mainospalkinnon. Kiiltävien ja myyvien kuvien luominen ei ole räjähdyksiä rakastavalle Baylle ollut ongelma myöhemminkään.

Sääli vain, että muutamia yksittäisiä ja lyhyitä hetkiä lukuun ottamatta kukaan ei ole kirjoitetun historian mukaan syyttänyt Bayta koherentista juonesta tai henkilöhahmoihin syventymisestä. Tarinan ja hahmojen kaltaiset hömpötykset ovat mukana yleensä vain siitä yksinkertaisesta syystä, että elokuvatraditiot moisia haittatekijöitä kaipaavat. Baylle ne ovat lähinnä palikoita, jotka sijoitetaan räjähdyksen ja hidastuksen väliin.

Transformers: Dark of the Moon ei tuo muutosta kaavaan.

Kerrostalojen kanssa kilpaa kasvavat robotit ottavat yhteen jo kolmatta kertaa, eikä aiemmista ryminöistä tuttu kuvio ole juuri muuttunut. Panoksia on jälleen nostettu tai ainakin ne ovat visualisoitu selkeämmin. Käytännössä kyseessä on kuitenkin sen tyyppinen tarinaviritys, joita lukuisat räiskintäpelit ovat käyttäneet irtotehtävissään.

Käsikirjoitusta lukematta on paha mennä sanomaan, voiko kaiken paskan kaataa suoraan Michael Bayn takapihalle. Vaikea uskoa että sellaiset mestariteokset kuin The Ring Two ja The Skeleton Key naputellut Ehren Kruger olisi työstänyt upeaa tragediaa, jolle nyt vain sattui käymään huonosti.

Transformers: Dark of the Moon on kuin pornoa siltä aikakaudelta, kun Boogie Nightsista tutut juonelliset jyystöleffat olivat alan standardi. Tekijät voivat kuvitella yhdistävänsä runkkumateriaalin ja oikean elokuvan toisiinsa, mutta jos keskittyy 40 Year Old Virginin päähenkilön tapaan jynkkypätkien juoneen, niin päänsärystä saa syyttää vain itseään.

En näe hyvässä pornossa mitään tuomittavaa, sitä vain pitää katsoa pornona. Dark of the Moon toimii cgi-tehoste / isot-robotit-ampuu-toisiaan –pornona mainiosti.

Tyhmä tarina ja ontot hahmot ovat monille liikaa, mutta jos on lapsena suu vaahdoten ammuskellut roboteilla toisiaan, niin tämän saman näkeminen 195 miljoonan dollarin tuotantona on jotain, jonka vetovoimaa en henkilökohtaisesti näe tarpeelliseksi lähteä kieltämään.

Valitettavaa juonessa on lähinnä se, että ensimmäisen 15 minuutin aikana elokuva kiusoittelee paremmalla. Premissi vetää mukaansa, mutta aika pian kokki nimeltä Michael Bay lätkäisee tarjottimelle totaalisen kelvotonta huumoria, jota on kuitenkin ehkä hitusen vähemmän kuin Revenge of the Fallenissa.

Ai niin, Megan Fox on enemmän silmieni mieleen kuin Rosie Huntington-Shiteley. Vaikka kumpaisenkin peppu on tuunattu viimeisen päälle kimmoisaksi imarteleviin lähikuviin, niin mieluummin katselen Shockwaven paloittelevan pilvenpiirtäjää. Oikeat T&A-leffat ovat erikseen.

Onko Transformers: Dark of the Moon huono elokuva? Kyllä. Viihdyinkö sitä katsoessani? Kyllä.